Eilen illalla pyöriessäni sängyssä sain idean. Huomasin kellon olevan jo pian yksi, enkä vieläkään ollut rauhoittunut. Oon vaan niin tympiintynyt mun elämään. Mä kaipaan jotain muutosta, jotain pysyvää.
Jotain, millä saisi ajatukset keskitettyä johonkin muuhun kuin kouluun tai poikiin. Oon niin kyllästynyt siihen, että olen niin vitun itsekskeinen ja sisäänpäin kääntäytynyt paska. Angstasin sängyssäni, kaivoin päiväkirjani esiin ja kirjoitin siihen, mitä mun pitäisi tehdä, että saisin mun elämän muuttumaan.

Ensin ajattelin avautua jonnekin blogiin. Oon myös livejournalissa, mutta sinne en voi kirjottaa tälläsiä, sillä mun ystävät lukee sitä. Haluan, että tää on mun ihan oma henkilökohtainen projektini, ja että jos ahdistun kesken tätä kaikkea, voin avautua anonyymisti tänne. Kirjoitan siis tätä blogia pelkästään itselleni; tottakai olisi kivaa, jos tälltä löytyisi vaikka muitakin ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä täyskäänöksen elämässään ympäri. Muitakin ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet tähän kaikkeen.

Olen elänyt sinkkuna jo vaikka kuinka kauan. Kuulen koko ajan ystäviltäni heidän omista mies-sotkuistaan, ja niiden kautta olen saanut tarpeekseni. En kaipaa miestä, ja pistää vituttamaan kun ihmiset kyselee että onko mulla kaikki hyvin kun en kaipaa mitään omaa hanipöötä kainalooni. Ystävieni mukaan kaikilla tulisi olla oma kultsi, eihän tästä maailmasta voi selvitä yksin. Saatan kuulostaa feministi rekkalesbolta, mutta ihan oikeasti en kaipaa miehiä elämääni. Ne aiheuttaa päänvaivaa , huonoa oloa sekä särkyneitä sydämiä. Kuka niitä kaipaa? Ikävää sinänsä, että olen katkeroitunut näin pahasti miehiä vastaan, vaikka itselläni ei edes ole kokemusta niistä kovinkaan paljoa. Pärjään loistavasti sinkkuna, ja sinkkuus onkin parasta mitä tiedän: saa tehdä mitä vaan, saa mennä minne vaan, milloin vaan. En ole kellekään velvollinen selittämään, miks en ehtinyt edes siihen yöbussiin ja että miks mun kaikki rahat on mennyt uusiin vaatteisiin. Oon helvetin kyllästynyt siihen, kuinka mun kaikki ystävät lähtee omien miestensä kainaloihin jo aikaisin illasta, vaikka olis pitänyt mennä bilettämään. "Voi kuule, Pertillä on varmaan tulossa flunssa. Se odottaa mua siellä sohvalla. Me katotaan varmaan Pertin kanssa joku romanttinen leffa, ja leivotaan yhdessä kakku." Voi jumalauta. Eli siis, mun ystävistä ei oikeestaan ole apua tän projektin suhteen suhteen. Semmosia vitun nynnyjähän ne on suurimmaksi osaksi.

Toiseksi. Tupakointi on oksettava, iljettävä tapa. Se aiheuttaa finnejä, siihen menee kaikki rahat, se muuttaa hampaat keltasiksi ja loppujen lopuksi tappaa. Oon tupakoinut noin neljä vuotta, ja nyt olisi sopiva hetki lopetella. Ainakin vähennän aluksi.

Kolmanneksi. Pudotan painoa. Eihän siitä tule mitään, kun vaatteet ei istu kunnolla, maha pömpöttää ja reidet leviää. En siis ole mitenkään törkeän ylipainoinen, mutta muutama kilo on liikaa. Liityn kuntoklubiin, käyn jumpassa minkä ehdin, enkä syö karkkia.

Tämän kaiken tulisi nostaa mun itsetuntoa. Se onkin tässä päätavoitteena, sillä loppujenlopuksi olen tosi epäitsevarma.

//Mimi